torstai 23. huhtikuuta 2009

tiistai 21. huhtikuuta 2009

maanantai 20. huhtikuuta 2009

torstai 16. huhtikuuta 2009

lauantai 11. huhtikuuta 2009






KUVAT GLORIA



WB - EDITORIAL






KUVAT: AAVA ANTTINEN

INFO

Wetterhoffin yli 120-vuotinen historia käsityöalan kouluna on luonut opiskelijoille vahvan pohjan oman alansa ammattilaisena. Hämeen ammattikorkeakouluun liittyminen 1990-luvun puolivälissä on kehittänyt muotoilun koulutusohjelmaa nykyaikaiseksi ja monipuoliseksi tehden siitä yhden Suomen johtavista muotoilualan opinahjoista. Wetterhoffin nimi on säilyttänyt arvonsa vuosien saatossa ja sen maine elää edelleen vetovoimaisena.
Muotoilun koulutusohjelma/Wetterhoff toimii vuoden 2009 alusta lähtien uudessa ympäristössä Hämeenlinnassa HAMKin Visamäki Campuksella.

Muotoilun koulutusohjelman suuntautumisalueet ovat lasi/keramiikka ja teollinen muotoilu sekä tekstiili, vaatetus ja jalkine, joista voi valita pää- ja sivuaineiden opintokokonaisuuden.


Wetterhoff BLANCO

Blanco – uusi, puhdas aloitus. Hämeen ammattikorkeakoulun muotoiluopiskelijat ovat lähteneet blancosta ja esittelevät monipuolista osaamistaan lasi- ja keramiikka-, tekstiili-, vaatetus- ja jalkinemuotoilun aloilla. Hämeen ammattikorkeakoulun muotoilun koulutusohjelman järjestämä Wetterhoff BLANCO on uutta suomalaista muotoilua lupaavilta nuorilta suunnittelijoilta.

Lasi ja keramiikka

Funktionaaliset tuotteet ja taideteokset kantavat kunkin tekijän omaa ideamaailmaa ja näkemystä. Vaikuttavat lasi- ja keramiikkatuotteet ovat innovatiivisia ja ajanhenkisiä esitellen materiaalien monimuotoista käyttöä.

Tekstiili

Perinteisiä tekniikoita on sovellettu uusiin, nykyaikaisiin menetelmiin. Tekstiilimuotoilijoiden tuotteet ottavat uniikilla tavalla kantaa kestävään kehitykseen, käytännöllisyyden tai käytettävyyden kärsimättä. Esillä on teoksia jokapäiväisistä käyttötuotteista slow designiin ja piensarjana tuotettuihin tekstiilituotteisiin.

Jalkine

Esillä olevien naisten ja miesten jalkinemallistojen näyttävät yksityiskohdat, laadukkaat materiaalit sekä rohkeat värit tuovat suomalaiseen jalkinemuotoiluun uudenlaista asennetta. Yksilölliset jalkinemallistot täydentyvät suunnittelijoiden luomien teemojen mukaisilla laukuilla ja asusteilla.

Vaatetus

Syksy/ talvi 2009 – sesongin tyylikkäiden miesten- ja naistenvaatemallistojen vahvat kontrastit ja mielenkiintoiset siluetit esittelevät suunnittelijoiden luovaa kädentaitoa ja monipuolista osaamista. Käsityönä valmistettujen tuotteiden arvo korostuu mielenkiintoisissa materiaalivalinnoissa, pinnoissa sekä yksityiskohdissa.

Vaatetusalan opiskelijoiden muotinäytös kulttuuriareena Gloriassa torstaina 14.5.2009 klo 19.00.

Jalkineen, tekstiilin, lasin ja keramiikan näyttely Design Forum Finlandissa 8. - 31.5.2009.

Tervetuloa!